Kuolemantekoja. Naisten itsemurhat 1800-luvun jälkipuolen tuomioistuinprosesseissa
Salmela, Anu
Väitöskirja käsittelee naisten itsemurhia vuosien 1869–1910 välisessä Suomessa. Tutkimuksessa kysytään, miten ja millaisiksi ilmiöiksi naisten itsemurhat muotoutuivat ruumiinavausten ja oikeudenkäyntien muodostamissa tuomioistuinprosesseissa. Tutkimuksen lähdeaineisto koostuu naisten itsemurhia käsittelevästä aineistosta, 725 ruumiinavauspöytäkirjasta ja 105 oikeudenkäyntipöytäkirjasta.
Aiemmasta tutkimuksesta poiketen itsemurhia tarkastellaan fyysikko-filosofi Karen Baradin toimijuusrealismin viitoittamana diskursiivisina ja kulttuurisina mutta myös materiaalisina ja ei-inhimillisiä ulottuvuuksia sisältävinä ilmiöinä. Materia ja ei-inhimilliset tekijät ymmärretään itsemurhien muotoutumiseen vaikuttaneina toimijoina.
Väitöskirja osoittaa, että itsemurha oli medikalisoitunut teko ja että oikeuslääketiede oli 1800-luvun jälkipuolella vakiinnuttamassa rooliaan oikeusjärjestelmän elimellisenä osana. Itsemurhat olivat myös sukupuolittuneita ja luokittuneita ilmiöitä. Naisten itsemurhia selitettiin eri tavoin kuin miesten, minkä lisäksi oikeudessa käsiteltiin lähinnä alaluokan itsemurhia, jolloin itsemurha määrittyi alaluokkaiseksi ilmiöksi. Myös itsemurhaselitykset olivat luokittuneita.
Väitöskirja haastaa historian ihmiskeskeisyyden ja osoittaa, että itsemurhien kaltaiset historian ilmiöt ovat tulosta prosesseista, joihin ihmisten lisäksi osallistuvat materia ja ei-inhimilliset toimijat. Itsemurhat muotoutuivat tuomioistuimissa materian ja diskurssin, inhimillisen ja ei-inhimillisen kytkeytymisissä. Kuolemien muotoutumiseen ja tuomioistuinprosessien kulkuun vaikuttivat sään, ruumiiden, sairauksien, kipujen, pimeyden, sormuksien ja kokaiinin kaltaiset, materiaaliset ja ei-inhimilliset toimijat. Itsemurha ei näin ollen palautunut yksinomaan psyykeen vaan hahmottui osin ei-inhimilliseksi ja materiaaliseksi ilmiöksi.; Deadly Doings. Court Proceedings and Female Suicides in Late Nineteenth-Century Finland
The dissertation explores the criminal court proceedings of female suicides in Finland in 1869–1910. The analysis is based on a compilation of 725 post-mortem reports and 105 court cases of female suicides.
In contrast to earlier studies, suicides are approached within the framework of physicist-philosopher Karen Barad’s agential realism. Suicides are not analyzed as merely cultural or discursive phenomena but rather as ones having cultural and material, human, and non-human dimensions. Matter and non-humans are understood as agencies participating actively in the formation of suicides.
The dissertation shows that suicides were medicalized and that forensic medicine was establishing its position as an integral part of the Finnish legal system. The study also argues that suicides were gendered and class-related. Compared to male suicides, female suicides were explained differently and, as most of the studied suicides came from the lower ranks of society, self-killing was determined as an underclass phenomenon. Furthermore, the explanations given for the suicides were class-related.
The dissertation calls into question the anthropocentrism of history. It argues that past phenomena, such as suicides, were results of processes to which not only humans but also material and non-human agencies participated. In court proceedings, suicides were formed in the complex and interlocking networks of humans and non-humans, matter, and discourse. Material and non-human agencies – the weather conditions, corpses, illnesses, pains, rings, and cocaine – participated in the determination of deaths and affected the course of court sessions. Therefore, suicide was not confined to the human mind alone but was rather partly a non-human, material phenomenon.
↧